I: Olin siis auttelemassa tallilla eilen. Herätys oli
6.30 joten aikaisin menin nukkumaan, että jaksaisin koko päivän. Kyllä
ihan hyvin jaksoinkin, mutta heti kun pääsin kotiin menin melkeinpä heti
nukkumaan. Nyt on ihan kädet jumissa kun olin niin paljon tehnyt
hommia. :D
Heti kun mentiin tallille aloitettiin
karsinoiden siivous. Siinä kesti ehkäpä jotain 40min. Sitten alettiin
putsaamaan varusteita. Kaikki suitset saatiin puhdistettua ja
satulatkin. Vaihdettiin samalla satulahuovat kaikkiin satuloihin. Sitten
käytiin syömässä ja harjattiin ja loimitettiin yksi hevonen kun se
vietiin klinikalle. Me jäätiin siksi aikaa tallille ja laitettiin
päiväheinät, vedet ja laitettiin iltaheinät jo sisälle valmiiksi. Sitten
laitettiin tallin pesukoneesta loimia kuivumaan ja laitettiin lisää
loimia peseytymään.Sitten haettiin hevoset ja laitettiin ne kuntoon ratsastusta varten.Sitten käytiin ratsastamassa tunti. Sitten kello olikin jo viisi ja haimme loput hevoset sisälle.
Katsoimme, että kaikki harjat olivat hyviä ja vaihdoimme ne jos ne
olivat huonoja. Samalla puhdistimme harjat. Sitten saimme ns. palkkioksi
vielä ratsastaa. Menimme pellolle laukkailemaan. :) Sitten annoimme
hevosille iltaruuan ja suljimme tallin yöksi. Sitten jo kyyti odotteli kotiinpäin.
Oli varmaan raskasta mutta kivaa oli varmasti ratsastaa! :)
VastaaPoistaTotta! Oli kyllä kivaa ;)
VastaaPoistaI mikä on sun lempi hevosen rotu:)
VastaaPoistaKaikki rodut on kivoja, mutta Tinkeri on musta kivoin. :)
Poista