19. tammikuuta 2014

Näin teen postaukset blogiin

I: Mä päätin nyt tehä välillä jotain erikoisempaa postausta kun on kerrankin aikaa. :) Tai no pitäisi lukea enkun kokeeseen.. Päädyin siis tekemään postauksen jonka aiheena on miten teen postaukset blogiini. Joten tässä vastaus:
 
 Ensimmäiseksi otan tietty kuvat.
 Sitten avaan tietokoneen ja lataan kuvat koneelle.
 Sitten avaan GIMP kuvankäsittelyohjelman. Muokkaan vähän kuvien väriä yms. Joskus en muokkaa kuvia ollenkaan jos ne on hyviä.
 Sitten menen bloggeriin ja avaan sivun jossa voi tehdä uuden postauksen.
 Kirjoitan jo osat tekstit, mutta tulen muuttelemaan niitä aina matkan varrella.
 Sitten lisään kuvat, mutta siitä ei ole kuvaa. Sitten tietty katson ettei postauksessa ole kirjoitusvirheitä ja muokkailen vielä tekstiä. Viimeiseksi tasaan tekstin.

Jos olisi ollut kaksi kameraa (tai no olikin, mutta toisessa kamerassa ei pystynyt kuvaamaan mun muistikorttiin.) tästä olisi tullut paljon parempi ja kuvia olisi ollut jokaisesta vaiheesta paremmin. Mutta toivottavasti tämäkin on ihan hyvä. :) Mä en ole muutenkaan mikään mestari tekemään erityispostauksia, mutta tänään tälläinen. :D Mulla on muutes enkun koe perjantaina. Pitää yrittää lukea siihen, että saisin hyvän numeron. :) 

H lupasi tehdä tänään jonkun postauksen talteen! Jee! Siltä oli mennyt se kuva My Day pilalle, koska kuvat eivät olleet sen kamerassa. :( Harmi, mutta kai se saa sen joskus onnistuttua. Miten muutes teillä on mennyt alkuvuosi? Jos olette huomanneet niin mulla on mennyt hyvin. Ainakin tähän saakka on mennyt loistavasti, mutta koskaanhan tulevasta ei tiedä jos ei ole ennustaja. :) Ja mähän en ole ennustaja joten en tiedä. Muutes onko teillä ideoita seuraavaan erikoispostaukseen?

Ensi postaukseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia tulemaan! :) Vastaillaan asiallisiin kommnteihin.