18. tammikuuta 2014

M&M keksit

I: Tein yhtenä päivänä M&M keksejä. Niistä tuli aivan kamalia. Ne ei levinnyt niinkuin kuvassa näkyi ja ne mureni hirveän helposti. Hyvä, että sain edes nostettua ne pelliltä lautaselle. :D Ohjeessa oli varmaan jotain vikaa, koska mittasuhteet oli muutettu amerikan mitoista suomen mittoihin. Tai sitten minä tein jonkun mittausvirheen, mutta itseasissa en tehnyt, koska tein ohjeen mukaan... No kai sitten on pakko uskoa, että vika oli ohjeessa.









En nyt sitten laita ohjetta, koska ne eivät ihan onnistuneet. :) Oletteko koskaan epäonnistuneet yllä olevan kuvan laisessa ohjeessa. Kuva on kyllä aika huono, mutta kyllä siitä kai jotain tajuaa... Ohje on netistä, mutta se on kopioitu! Keksit on ihan hyvän makuisia kyllä, mutta ulkonäkö on sitten toista luokkaa. Niitten olisi pitänyt laskeutua niinkuin kuvassa, mutta toisin kävi. :D Tuntui, että ne vain kohosi... Mutta jopa 2 keksiä laski vähän! Tai no sen verran, että sen huomasi. 

Mulla on ollut nyt paljon pelejä kun futsal kausi on alkanut. Ollaan tähän mennessä voitettu kaikki pelit, mutta niitä on ollut vasta kolme. :) Pahoittelen ettei edes viikonloppuna tule yleensä enää kuin yksi postaus, mutta kun minulla on niitä pelejä. H varmaan sitten tekee postauksia kun olen pelireissulla jonkun ajan päästä. Tai sitten mä teen postauksia valmiiksi ja se julkaisee. :D Tai sit mä julkasen ne jotenkin, mutta postauksetta ette silti jää. Se on muutes lupaillut jotain kuva My Dayta! Sillä on jo kuvat kulma valmiina, mutta sen pitäis tehä vielä postaus. :) Nyt mä en keksi enää muuta kirjoitettavaa joten ensi postaukseen! :)

1 kommentti:

  1. En ole itse tehnyt noita keksejä mutta näyttää silti hyviltä vaikka ehkä vähän oudoilta! :)

    VastaaPoista

Kommenttia tulemaan! :) Vastaillaan asiallisiin kommnteihin.