O: Aattelin kirjoittaa tällaisen kuulumis postauksen, koska ei ole nyt tullut minulta postausta ja en oikein keksinyt muutakaan aihetta. Mutta siis minun kuulumiset ovat jotenkin jalkapallon ja koulun ympärillä, mutta ei se haittaa, koska on koulussakin hauskaa vaikka ne matematiikan laskut ja äidinkielen selostukset joskus jo alkaa tympimään. Jalkapallossa on ollut tällä viikolla paljon pelejä ja harjoituksiakin on väliin mahtunut. Koulu loppuu yleensä aina niin myöhään, että ei oikein ehdi tehdä mitään. Onneksi maanantai ja perjantai on vähän leppoisempaa sillä koulu loppuu silloin yhdeltä. Ajattelin tässä joku päivä leipoa jotain ja voisin vaikka niistä jonkinlaisen postauksen tehdä. En kauheasti yleensä leivo paitsi silloin kuin tulee jokin innostus, että nyt leivotaan.... Onko jollain kenties samanlaisia kokemuksia? Joskus tuntuu, että tekstiä tulisi ihan kauheat määrät, mutta kuitenkn se on vain sellainen normaalin pituinen teksti. Toisaalta se on parempi ettei kirjoita kilometrien pituisia postauksia, koska ainakin minun mielestä on mukavampi lukea vähän lyhyempää
tekstiä.
Meillä on ollut siis tällä viikolla aika paljon pelejä ja harjoituksia jalkapallossa. Vielä on menty shortseissa ja T-paidassa harjoituksissa ja peleissä, mutta saa nähdä onko sama, kun mennään vähän eteenpäin tätä syksyä. Meinaan on jo aika kylmä ollut lähipäivinä. Jouduin tässä yksi päivä turvautumaan lämpimiin lapasiin ja villasukiin, kun tuntuis siltä, että ei muuten pääsisi kouluun jäätymättä aivan jääkalikaksi. Vielä on talvi edessä ja saa nähdä tuleeko tänä vuonna paljon lunta ja pakkasta vai kenties vesisadetta.

Sain ulkoakin mukavia kuvia ja ihmettelin, että miten on vielä kesäkukat hengissä vaikka on jo aika kylmä. No eipä se minun murheeni ole ja parempi se on kun pihasta syksyllä löytyy muitakin kasveja kun vaan voikukan lehtiä.
MITÄ PIDITTE POSTAUKSESTA?
HALUATTEKO JATKOSSAKIN JOTAIN TÄMÄN TYYLISIÄ POSTAUKSIA?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttia tulemaan! :) Vastaillaan asiallisiin kommnteihin.