H: Moi leivoin kakkua, joka on jo blogissamme kaksi kertaa,
joten laitan se kolmannenkin kerran, mutta eri näköisenä. Tein siitä kesäisen keltaisen päältä.
Voin laittaa tämän kakun ohjeen vielä tähä:
-4 kananmunaa
-1 ½dl sokeria
-1dl vehnäjauhoja
-1dl perunajauhoja
-1 ½ tl leivinjauhetta
-2 rkl kaakaojauhetta
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun vatkaimesta valutettu kuvio jää hetkeksi pinnalle.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä nuolialla rauhallisesti käännellen.
Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8minuuttia. Pinta saa saada hieman väriä, mutta varo polttamasta sitä.
Kumoa pohja välittömästi sokeroidulle leivinpaperille. Irrota leivinpaperi heti pohjan päältä, jotta se ei tartu kiinni.
Hurmaava hedelmätäyte (tulee kerroksien väliin):
-4 liivatelehteä ÄLÄ KORVAA LIIVATELEHTIÄ VANILIAKREEMILLÄ, JOTTA SAAT KAKUSTA TUKEVAN.
-500g sokerilientä (ilman sokerilientä) tai 4prk (125g) vauvojen hedelmäsosetta
-4 dl vispikermaa
-1dl sokeria
-1dl sokeria
-200g sitruunatuorejuustoa
-2rkl sitruunamehua
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Valuta säilykehedelmien liemi. Säästä liemi kostutukseen. Soseuta hedelmät.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaahtoon sitruunatuorejuusto, sokeri ja hedelmäsose
Kiehauta sitruunamehu ja sulata siihen liotetut liivatelehdet. Sekoita täytteeseen.
Vuoraa kulho (tilavuus n 2,5 l) kelmulla. Kokoa kakku latomalla kulhoon vuorotellen pohjaa ja hedelmätäytettä siten, että saat noin kolme täyteväliä. Sopivan kokoisten ympyröiden leikkaamisessa voi käyttää apuna esimerkiksi toista kulhoa tai lautasta. Kostuta jokeinen pohjakerros hedelmien liemellä.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 3 tuntia. Kumoa tarjoilulautaselle ja poista kelmu.
Kerma:
Oman maun mukaan.
Kerma:
Oman maun mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttia tulemaan! :) Vastaillaan asiallisiin kommnteihin.